Archive for tammikuuta 2016

Loppiaisrogaining 2016

No Comments »

Viime vuoden puolella sain mielenkiintoisen mahdollisuuden päästä mukaan loppiaisrogainingiin osaksi tiimiä, jossa oli yksi kokeneempi rogaaja ja yksi noviisi. Tartuin innolla tilaisuuteen tietämättä juurikaan mitä olisi luvassa - eikä kaduta yhtään! Los desconocidos (Strangers) oli syntynyt!

Moni ei varmaankaan tiedä mitä on rogaining, joten tässä lyhyt esittely: Rogaining on pistesuunnistusta. Tunti ennen starttia joukkueet saa kartat, mihin on merkitty rastit. Rastit on vaikeustason mukaan 2-5 pisteen arvoisia. Kaikilla rasteilla ei tarvitse (eikä kerkeä) käydä vaan oman tason mukaan suunnitellaan missä käydään ja mitä reittiä. 8h aikana eniten pisteitä saanut joukkue voittaa. Jos aika menee yli, niin pisteitä vähennetään myöhästyttyjen minuuttien mukaan.

Valmistelut

Päivät ennen loppiaista meni hermoillessa koko ajan kylmenevän kelin kanssa, varusteita miettiessä ja hermoillessa mitä tuleman pitää. Onneksi tiimimme konkari Jussi ohjeisti mailitse meidät noviisit tulevaan ja jopa hommasi tarvittavia varusteita meille!

Eristetty juomapullo, toimii!
Tiistai-iltana tein onneksi pienen testilenkin suunnittelemani varusteet päällä, koska testilenkillä huomasin juomarakon letkun jäätyvän muutama minuutti juomisen jälkeen vaikka kuinka yritti puhallella sen tyhjäksi. Siirryin plan B:n kimppuun ja tein Eeviksen vinkistä telttapatjasta ja jesarista juomapulloeristeet! Matkaan lähti siis juomille kaksi eristettyä juomapulloa, kaksi pehmeää pulloa ja termari.

Energiaksi otin mukaan kahdeksan geeliä, neljä milkyway patukkaa, kaksi metukkapaahtoleipää ja kismetin. Olen perinteisesti ollut aika kova poika syömään sekä kisoissa että niiden ulkopuolella, mutta loppiaisen -24 - -26 asteen pakkasessa ei tullut syötyä lähellekään normaalia määrää.


Rogaining päivä

Reitti alkaa pikkuhiljaa hahmottua.
Kisa-aamuna ajeltiin Lahdesta Harvialan koululle kilpailupaikalle, vaihdoimme kisavarusteet niskaan ja odottelimme karttojen jakoa. Kartat saatiin klo 10, jonka jälkeen alkoi tunnin suunnitteluaika. Jussi alkoi suunnitella reittiä villalangan ja nuppineulojen kanssa ja me noviisit jaoimme kilpailualueen ruutuihin ja laskimme ruutujen pistemäärät, joiden perusteella päätimme mihin mennä. Kilpailualue oli noin 75km2, joten kaikkialle ei meidän noin 45km etenemissuunnitelmallamme ollut aikaa mennä. Reitti saatiin kasaan melko kivuttomasti ja täydellisellä reitin noudattamisella olisi pisteitä kertynyt 93.

21-30-23-29
Myöhästyimme startista muutaman minuutin ja Jussi odottelikin jo pihalla amatöörejä. Lähdimme hölkäten liikkeelle ja letkassa ensimmäinen suunniteltu rasti (21) löytyikin helposti sinne syntynyttä polkua pitkin.
(Kaikissa karttakuvissa reittisuunnitelma oranssilla yliviivaustussilla ja toteutunut reitti vihreällä/punaisella viivalla.)
Juoksu tuntui varmaankin raskaan varustuksen ja vaatetuksen takia aika raskaalta, mutta pysyin muiden vauhdissa kivasti mukana. Rasti 30 löytyi yhtä helposti ja pääsimme siinä ylittämään joen patoa pitkin. 30 jälkeinen metsätie ei ollut mielestämme ihan vastaava kuin kartassa, mutta hyvinhän siinä hölökkäsi. 23 löytyi helposti sähkölinjalta ja tuntui että tämähän sujuu hyvin. Pakkasta oli lähtiessä noin -24 ja tässä kohtaa huomasin että pehmeiden pullojen vedet alkoi jäätyä vaikka olin täyttänyt pullot lämpimällä vedellä. 23 jälkeen löytyi sähkölinjan vierestä hakkuiden takia tehty uusi tie mitä pitkin siirryimme rastille 29.


29-35-51-42-43-56-25-39
Rastilta 29 hölkkäsimme tietä pitkin soramontun risteykseen, josta oli lyhyt matka rastille 35. 35 jälkeen jouduimme ensimmäistä kertaa ihan oikeasti vähän suunnistaakin kohti metsätietä. Reittisuunnitelmassa ei ollut alunperin rastia 51, mutta tässä kohtaa päätimme koukata sen kautta, koska se oli niin lähellä. 51:lle mennessä eksyimme ensin vähän turhan vasemmalle ja luulimme jo ennen suota olevamme sillä. Lumen takia oli vähän hankalaa tunnistaa missä on suo ja missä ei. Hetken pähkäilyn jälkeen suo ja rasti sen keskellä olleella kukkulalla löytyi.
(EDIT 9.1. KLO 8:30: KUULIN JÄLKEENPÄIN ETTÄ 51 OLI MUKANA SUUNNITELMASSA. MINÄ PUUSILMÄ VAAN EN OLLUT SITÄ OMAAN KARTTAANI MERKANNUT.)
51-42 välillä jouduimme taas suunnistamaan kun päätimme oikaista reittisuunnitelmaan nähden ja onneksi päädyimme koskemattomaan metsään! Metsässä näimme valkohäntäpeuran ja sen makuupaikan! 42-43 välillä olin ainakin minä välillä aika hukassa, mutta suhteellisen helposti 43 kuitenkin mäen päältä löytyi. 43-56-25 oli lähinnä tiellä juoksua. Helppoa mutta vähän tylsää. 56 kohdalla pidimme ensimmäisen noin kuuden minuutin juoma- ja ruokatauon. 39 löytyminen taisi olla osaksi tuuria, koska rasti ei ollut samassa kohdassa kuin kartalla. Kiersimme rastille vähän tyhmästi lännen kautta, kun suorempikin reitti olisi ollut.

39-52-32-58-33-44-40-47-36

Taukopaikalla, saa jumpata!
30-52 väli oli ehkä koko reissun huonoin. Jatkoimme tietä hieman turhan pitkälle, jonka jälkeen minä porukan kärjessä lähdin seuraamaan suon reunaojaa hölmöön suuntaan. Jussi korjasi suunnan, mutta olimme jo ajautuneet turhan etelään. Löysimme tielle, jonka kautta menimme rantaan. Niemen kärki jossa 52 sijaitsi näkyi rannasta, mutta jäälle meno oli kielletty, joten kiersimme lahden pohjan ja menimme polkuja pitkin rastille. 52 jälkeen rasti 32 löytyi ongelmitta ja sen jälkeen pidimme taas pienen noin viiden minuutin tauon. Tauot oli pidettävä lyhyinä, koska liikkeen loppuessa tuli heti kylmä!

32-58 oli suurimmaksi osaksi tylsää tietä, kunnes päästiin nousemaan jyrkkää rinnettä rastille. Kyllä polkujuoksija nautti kun pääsi tieltä rinteeseen! 58-33 väli oli polkuja ja sähkölinjan pohjaa - helppoa. 33-44 välillä jouduimme taas suunnistaa, Jussi kärjessä. Suunnistus sujui niin hienosti, että kerettiin Eeviksen kanssa katsella metsän seasta näkynyttä mahtavaa punaista taivaanrantaa auringon laskiessa.

44 jälkeen tehtiin mielestäni aika iso virhe kiertämällä liian pohjoisesta takaisin tielle. Hävittiin varmasti vajaa kymmenen minuuttia tämän takia. Ne kymmenen minuuttia olisi ollut lopussa kullan arvoisia parin lisäpisteen toivossa. 40 löytyi ongelmitta ja sen jälkeen taas syötiin, tällä kertaa jäisiä voileipiä. Ruokatauon jälkeen päädyimme mäessä liian koilliseen rastia 47 lähestyessä. Tässä kohtaa kaivoimme myös lamput esiin kun hämärä yllätti. 47-36-24 oli lähinnä tiellä kirmaamista. Välillä käveltiin hetkiä ja syötiin geeliä, mutta suurimmaksi osaksi hölkkäiltiin.

36-24-46-45-48-57
46 lähestyessä alkoi mielestäni ehkä rogaining-päivän hienoimmat hetket. Pimeä metsä, pieni väsymys päällä, ei tietä ja samaa oli luvassa seuraavat kolme rastia! Tässä kohtaa vilkuilimme kelloa ja päätimme skipata rastin nro 27, koska siellä olisi vain 2 pistettä tarjolla ja sen hakeminen veisi kallista aikaa liikaa. 46-45-48 oli lähinnä oikean polun valitsemista lumihangessa, mutta 57 rastille oikaisimme mäen yli koskematonta metsää pitkin. Hienosti suunnistettu Jussilta! Päädyimme 10 metrin päähän rastista ojaan ja Eevis huomasi rastin kun mietimme kumpaan suuntaan lähdemme.










57-38-28-Maali

57 kohalla päädyimme myös muuttamaan loppumatkan reittiä unohtamalla rastin 49, koska aika ei riittäisi siihen millään. Rastille 38 reittiä miettiessämme huomasimme että luulemamme tie olikin oja ja päätimme mennä tietä pidemmälle. Parista supasta rastia etsittyämme se löytyi hieman etelämpää kuin luulin. Ennen pitkää tiejuoksua rasti numero 28 löytyi helposti mäen päältä.

Tielle tullessa aikaa viiden-kuuden kilometrin hölkkään oli 40 minuuttia. Lähdin höyryämään tietä eteenpäin rasti numero 20 mielessä, mutta koko tiimillä ei enää oikeen ollut tossu syönnillään, joten päätimme mennä rauhallisemmin maaliin ja unohtaa kaksi pistettä maston vieressä mäen päällä. Ihan ymmärrettävää että 7½h/42km könyämisen jälkeen ei enää juoksu maistu. Maaliin pääsimme "mukavassa" -26 pakkasessa hieman väsyneinä, mutta onnellisina :) Matkaa kertyi päivän aikana 44,77km ja aikaa tähän vierähti 7h 51min. Sijoituksemme oli 20/124 ja pisteitä kertyi 90. Hieno rogaining uran avaus!

Maalissa ulkoilupäivän jälkeen! Onni on yhtä kahjot ystävät kuin itse on :)
Rogaining osoittautui juuri niin hienoksi lajiksi kuin olin ajatellutkin! Vähän semmoinen tunne, että koukkuun jäin ja tuskin maltan odottaa, että pääsee kokeilemaan lajia sellaisessa kelissä missä niin suuri osa energiasta ja ajatuksista ei mene paleltumisen ehkäisemiseen. Kylmä ei päivän aikana ollut kuin taukojen aikana ja jälkeen. Liikkeessä kylmyys ei ollut millään lailla ongelma kun oli kunnolla päällä.

Laitan vielä varustuksen tähän ylös seuraavia kylmiä keikkoja varten:
Windstopper bokserit
bokserit
merino kerrasto
fleece paita
kesätrikoot
Hiihtopuku (housut ja takki)
Rukka windstopper pipo
Sinisalo lobsterit
BUFF kasvoilla/päässä/kaulalla
Neopreenisukat
Inov-8 X-Talon 212 kengät
Icebug gaiterit

Reppu, jossa:
2 eristettyä juomapulloa, 2 lötköpulloa, 0,75l termari
Inov-8 Thermoshell takki
urheilukerrasto
3 buffia
varahanskat
peukkukompassi
avaruuslakana
energiaa

Reitti rastit.fi palvelussa: http://www.rastit.fi/2995/
Garmin Connect data: https://connect.garmin.com/modern/activity/1005744913
Loppiaisrogaining tulokset: https://loppiaisrogaining.wordpress.com/tulokset-2015/

Teksti voi sisältää asiavirheitä ja vääriä tulkintoja, antakaa aloittelijalle anteeksi :)

Alla vielä koko toteutunut reitti ja reittisuunnitelmamme yhtenä kuvana: