NUTS Midnight Sun Trail Ultra

"Hetta–Pallas-vaellusreitti on Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon kuuluva vuonna 1934 linjattuvaellusreitti. Kesäreitti on 55 ja talvireitti 53–60 kilometriä pitkä. Reitille ominaista on ylitettävientunturien määrä, ja vaellus onkin lähinnä tunturilta toiselle patikoimista. Tunturien välillä laskeudutaan kuruihin." lähde: wikipedia.fi

Helmikuussa kevään maratonhaaveiden painuessa unholaan ilmoittauduin Northern Ultra Trail Servicen järjestämään Midnight Sun Trail Ultra -polkujuoksukilpailuun (tuttavallisemmin some-kielellä #NUTSPallas) sillä ajatuksella, että se olisi vuoden pääkilpailu jonka varaan koko kevään ja kesän treenit rakentuisi. Kevät ja kesä ennen tätä kilpailua meni vaihtelevalla menestyksellä ja ennen kisaa kesän ehdoton kohokohta oli Kesäyön unelman reilun 45km lenkki Jyväskylän maisemissa. 

Lähdin ajelemaan kohti Hettaa perjantai aamuna viideltä ja poimin matkalta kyytiin Miia-Marian ja Kaijan. Parin nopean pysähdyksen jälkeen olimme Enontekiössä perjantai-iltana vähän ennen seitsemää. Matka sujui yllättävänkin kivuttomasti välillä kuskia vaihdellen ja hieman ehkä jännittyneenä tulevasta koitoksesta. Majoituimme kommuuniimme (rivarinpääty hotellin vieressä), jonne olikin jo edeltä kerennyt Janne, Toni, Antti, Anssi ja Miia. Olin varannut perjantai-illalle pastabuffetin hotellilta, mutta se osoittautui valitettavasti pettymykseksi. Kävin myös kisainfossa hotellin auditoriossa, mutta siitä jäi aika vähän päähän hermostuneisuuden takia. Illalla kävin vielä toivottamassa onnet 125km matkalle lähteneille hulluille ja siirryin ennen puolta yötä sänkyyn pyörimään.

Lauantaina aamuyöstä neljältä heräsin kovaan ukkoseen ja ensimmäisenä tuli mieleen: "Voi paska, mitenhän 125km porukalla menee tossa kelissä." Kaivoin kännykän esiin ja totesin hurjien olevan matkassa Ylläs-Pallas välillä. Loppu yö menikin erittäin katkonaisesti nukkuen. 

Kisa-aamu ja -päivä meni varusteiden kanssa säätäessä (että sai Feng shuit kohilleen ;) ), hermoillessa, viimeisiä eväitä hankkiessa ja lopulta sain aikaiseksi pienimuotoisen kiireenkin ennen Pallakselle suunnanneen bussin lähtöä. Bussimatka tuntui kestävän ikuisuuden ja maisemat näytti tasaisilta. Lähemmäs Pallasta päästyämme totuus hyppäsi silmille: Tuntureita jonossa ja vielä aika hemmetin korkeita sellaisia!


Jännittynyt (minä) ja innostunut ultraaja (Miia) matkalla starttiin.
Reilun tunnin odottelun jälkeen oli starttihetki käsillä. Starttipaikalle porukkana kävellessä huomasin olevani vähän turhan etujoukoissa ja kaikki ympärillä olevat näytti ihan urheilijoilta, mutta ajattelin että kyllä sieltä vauhdikkaammat ohi tulee. Heti startista reitti lähti nousemaan ja kartasta katselin ylämäen olevan noin viiden kilometrin mittainen. Lähdimme yhtä matkaa Miian kanssa matkaan ja juoksimme loivemmat ylämäet ja kävelimme jyrkemmät. Todellisuudessa ylämäkeä oli noin kolme kilometriä, jonka jälkeen alkoi pidempi lasku. Laskuissa annoin tuoreilla jaloilla mennä vähän rivakammin ja nautin menosta.

Jo tässä vaiheessa selvisi, että reitti tulee olemaan aikamoista kivikkoa. Anssi oli hotellilla kertonut, että alun 25km on teknisempää ja kivikkoisempaa, jonka jälkeen alkaa helpompi osuus. Muutama pieni läheltäpititilanne nilkkojen kanssa reitillä kävikin, mutta enimmäkseen kivikosta oli haittaa varpaille. Potkasin ukkovarpaan kiveen varmaankin 15 kertaa reissun aikana.

Ennen reitin ensimmäistä huoltopistettä noin 23km kohdalla alkoi juomat olla aikamoisen vähissä, koska missasin pari pientä puroa joista olisi saanut täytettyä pulloja. Tässä kohtaa tuli ensimmäistä kertaa janontunne ja vähän pelästyin tilannetta. Yleensä janon yllättäessä juominen on jo pahasti myöhässä. Onneksi hetken hölköttelyn jälkeen tuli vastaan tunturipuro. Kyllä voi vesi maistua hyvältä!

Kaikki meni hienosti noin 25km saakka, jossa huomasin energioiden olevan aika vähissä. Ensimmäinen merkki tästä oli kompurointi. Löin pari kertaa varpaan kiveen vähän ajan sisään ja kaaduin kerran. Puolitin tässä kohtaa geelien otto välin ja tuplasin urheilujuoman vahvuuden. Otin myös saman tien pari kappaletta suolatabletteja imeytymisen tehostamiseksi. Pikkuhiljaa energiat palasi ja sain taas uutta intoa jo välillä aika synkkienkin ajatusten keskelle. Olin edennyt aika paljon yksin tuohon saakka ja Miia tulikin yhdellä tasaisemmalla osuudella taas rinnalle ja edettiin hetken aikaa porukassa. Vähän ennen 30km saavuttamista Miia karkasi yhdessä nousussa edelle ja en pystynyt millään vastata vauhtiin. 


Pyhäkeron huipulla!

Viimeiseen, noin 5km pitkään nousuun lähtiessä muutama kilpakumppani tuli ohi minusta, mutta jatkoin samaa rauhallista nousutahtia kunnes naisten sarjan neljänneksi tullut Ali Leivo tuli minusta ohi. Lyöttäydyin hetkeksi Alin seuraan ja sain uutta puhtia kun pääsi pitkästä aikaa juttelemaan hetkeksi jonkun kanssa. Ali kuitenkin katosi horisonttiin hieman loivemmassa kohdassa. Tässä kohtaa suunniteltua kovempi alku vähän harmitti. Pyhäkeron nousu huiputti juoksijaa useampaan kertaan. Ainakin kolme kertaa luulin olevani huipulla, mutta huipun jälkeen ilmestyi esiin uusi huippu.

Pyhäkerolta laskeutuminen ei tuntunut etureisissä kovinkaan mukavalta, mutta annoin silti mennä sen mukaan miten pystyi. Sain alamäessä kiinni edelläni menneen kaksikon ja lyöttäydyin heidän seuraansa juoksemaan kohti Pyhäkeron päivätupaa. Päivätuvalla oli aika huonot opasteet mihin suuntaan jatkaa, mutta löysimme onneksi oikean polun. Hetken matkaa polkua juostuamme menin oikeen kunnolla nurin juurakossa. Samaan aikaa kaatumisen kanssa kramppasi vielä oikean jalan pohjekin. Pääsin kuitenkin nopeasti ylös ja sain vielä esitettyä kanssajuoksijoille ettei sattunut. Oikeasti sattui aika paljon. Vähän nurinmenon jälkeen saavutimme polulla naisen joka oli pummannut päivätuvalla ja nesteet oli sen takia hyvin vähissä. Pienen juomatarjoilun jälkeen puhtia näytti kuitenkin tulevan lisää.

Viimeinen huolto oli tieosuuden alussa noin 43km kohdalla. Huollossa oli hyttysiä ja mäkäräisiä ihan järjetön määrä! Arvioin että pulloissa oli noin 1,2l urheilujuomaa ja elektrolyyttijuomaa ja jätin hyttysten takia juomatäydennyksen väliin. Otin vain nopeasti pari kourallista sipsejä mukaan ja jatkoin matkaa. Pari kilometriä hiekkatietä taivallettuani putosin porukasta; kunto loppui kesken. Jatkoin matkaa yksin tylsää hiekkatietä pitkin miljoonien inisijöiden syötävänä. Oli aika synkkiä ajatuksia ja päätin tässä kohtaa että Vaarojen maratonin 86km matka vaihtuu 43 kilometriin koska olen niin paskassa kunnossa. Noin 4,5km ennen maalia loputtoman tuntuisella taipaleella kaivoin kännykän repusta ja katsoin Google Mapsista paljon on matkaa viellä jäljellä. Ajattelin että 4,5km menee vaikka konttaamalla.

Hiekkatien jälkeen oli vielä jäljellä alunperin 5km pituiseksi ilmoitettu asfalttitieosuus. Arvelin Google Mapsin pohjalta ettei se voi olla niin pitkä. Hetken hölkkäämisen jälkeen tulikin 3km kyltti vastaan. Kaatumisen aiheuttama jalkakipu yltyi tieosuudella ja jalkapohjiin tulleet rakot muistuttivat joka askeleella olemassaolostaan. Mietin että miksi ihminen tekee tämmöistä itselleen?
500m ennen maalia tien varrella rupesi olemaan ensimmäisiä kannustajia. Uskomatonta mikä tsemppi tulee täysin tuntemattoman ihmisen kannustuksesta. Viimeinen puoli kilometriä menikin kivuista piittaamatta, suorastaan juoksusta nauttien. Viimein näin Buff viittoja ja kilpailun järjestäjän tien varressa ja muistaakseni ainakin selostuksen mukaan irvistykseni näytti hymyltä.

Maaliin saavuin ajassa 6h35min ja matkaa kertyi oman gepsini mukaan 53,08km. Maalissa söin vähän sipsejä ja raahustin 50m matkan majoitukseen. Siellä olikin jo hurjat suoritukset tehneet Janne, Anssi ja Miia ja 125km matkan hullut Toni ja Antti odottelemassa loppuja maaliin. Korkkasin Crowmooren ja ruvettiin porukalla kertaamaan päivän tapahtumia.

Olin Korson Kengurujen videon, elämäni pisimmän juoksumatkan ja reittikuvausten perusteella unelmoinut alle kahdeksan tunnin loppuajasta reitillä. Noin 6½h aika oli siis aikamoinen yllätys (miten ihminen voikaan näin huonosti tuntea oman kuntonsa?). Aikaan ja sijoitukseen (miehistä 24.) olen erittäin tyytyväinen, mutta suorituksena olisi pitänyt mennä vieläkin paremmin. Jälkikäteen olen miettinyt, että 11 päivän työputki ja 1100km autoajelu päivää ennen kilpailua vaikutti varmasti jaksamiseeni matkan varrella. Hyvällä valmistautumisella synkät hetket olisi varmasti ollut vähemmässä ja koko ukko virkeämpi matkan varrella. 

Garmin datat

Pitkien kisojen jälkeen minulla tulee jonkinlainen maratonmasennus ja niin tälläkin kertaa. Ajatukset on vielä tunturissa, vaikka keho onkin jo etelässä työn touhussa. Muutaman päivän analysoinnin jälkeen koko suoritus tuntuu vaan kokoajan hienommalta! Kaikki ne varmasti sadat/tuhannet matkalla tunnetut tunteet ei olleet turhia vaan oppina ja kokemuksena seuraavassa ultrajuoksukilpailussani. Ajattelin lopun hiekkatiellä ihan höpöjä ja käännän nyt katseeni kohti Vaarojen ultran 86km koitosta. 

Rakkaudesta kestävyyteen!

Edit, varustelistaus unohtui.

Mukana matkassa:
Kengät: Salomon Speedcross 3
Trikoot: ½-pituiset Skins A200
Paita: Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 tekninen t-paita
Päässä: SOC lippa
Garmin 620 sykemittari
Reppu: Salomon SKIN PRO 14+3 SET (ostin 2h ennen starttia, testasin kisassa ja hyvin toimii!)
Energiat: 
2kpl High5 750ml pulloja
6kpl Dexal geelejä
3kpl Squeezy supergeelejä (sisältää kofeiinia)
1kpl Squeezy geeli
6 pussia Dexal light urheilujuomaa
4 tablettia High5 elektrolyyttijuomaa
3kpl Snickersejä
1kpl Geisha patukka
+pakolliset varusteet kilpailussa (oli repussa koko matkan): pilli, kartta, vedenpitävä takki, avaruuslakana, muki ja ensiside.

Kaikkea tuota en kylläkään kisan aikana saadut syödyksi.

This entry was posted on tiistai 29. heinäkuuta 2014 and is filed under ,,,,. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0. You can leave a response.

2 Responses to “NUTS Midnight Sun Trail Ultra”

  1. Hienoa Matias! Joku pv minäkin, kunhan tää kestävyyskoitos pikkulasten kanssa on saatettu kunnialliseen päätökseen :)

    VastaaPoista
  2. Hieno raportti ja taistelu! Ylä- ja alamäet paitsi maastossa niin myös omassa mielessä kuuluu olennaisena osana pitkille matkoille joten hyvä ettet antanut synkkien ajatusten viedä vaan jatkat täyttä höyryä Vaarojen ultralle. Tsemppiä harjoitteluun sinne!

    VastaaPoista